Maistiaisia Englannista

Eilen työpäivän jälkeen pääsin kokeilemaan brittipubien hohtoa ensimmäistä kertaa elämässäni - kohteena oli British Oak, joka oli tähän mennessä toiminut mulle vain maamerkkinä siitä, missä kohdin jäädä bussista pois. Kyseinen pubi kun sijaitsee ihan kulman takana, siihen kävelee minuutissa tai puolessa. Mentiin sinne perheen vanhempien (perheeseen siis kuuluu niiden lisäksi kissa, 18 v. poika ja 16 v. tytär) ja heidän neljän ystävän kanssa istuskelemaan. Kuten kuvasta näkee, ulkoa pubi on varsin messevä ja houkutteleva, eikä sisätiloissakaan ollut moittimista.


Nämä kaksi kuvaa from google! En jaksanut ite kävellä ottaan kuvia nyt :D.

Ensimmäinen siideri jonka tilasin oli väriltään kirkkaan oranssi. Kiinnostavaa sinänsä. Ikävä kyllä sen haju oli melko outo ja maku sellainen kuin se olisi seisonut pöydällä pari päivää odottamassa mua. Vaikka elämä on turhan lyhyt tuhlattavaksi huonoon ruokaan ja juomaan, vedin sen kuitenkin hymyillen naamariin. Tuntuipa seuraavat baileysit oikein juhlalta!

Tänään aamulla herättyä lähdin sitten perheen musiikinopettaja-isän kanssa Worcesteriin, jonne ajaa vajaassa tunnissa. Hänellä oli tunteja opetettavana, joten minä suuntasin kaupungille katselemaan. Kävin mm. katedraalissa, joka oli pirun hieno, mutta josta bloggaan myöhemmin jos jaksan. Lounas puolestaan on heti-hehkuttamisen arvoinen. Hetken mielijohteestaa ylitin pienen kadun ja seurasin pientä ihmisjoukkoa deli-kahvilaan, joka mainosti tarjoavansa mestan parhaimmat espressot.

Alakerrassa oli erilaisia tuoreita leipiä mukaan ostettavaksi, hillopurnukoita, leivonnaisia ja juustoja. Kyltti opasti yläkertaan kahvilaan, jossa istutettiinkin pöytään ja annettiin aamiais-, lounas-, juoma- ja teemenut. Hetken selailun jälkeen tilasin vuohenjuustoa tee-savustetuilla punajuurilla ja saksanpähkinähillokkeella, ja näiden kanssa talon tuoretta leipää ja super fruit-nimistä vadelma-mustikkateetä. Tarjoilijat olivat ihania nuoria, ja tilauksen jälkeen hääriminen alkoi.

Ensin pöytään katettiin servetti, haarukka ja veitsi. Kohta tarjoilija toi pienen höyryävän kannun ja teemukin ja kehotti odottamaan kaksi minuuttia ennen kaatamista. Näiden kahden minuutin sisällä juustoannos tuotiin pöytään, minkä perään neljä siivua lämmintä leipää, ja tiedustelujen jälkeen vielä pippurimylly ja pieni kupillinen voita. Jokaiseen pöytään oli katettu punainen tulppaani.

Olin vaikuttunut. Kaikki näytti yksinkertaisuudessaan uskomattoman upealta ja tuoksu oli ihana. En ikinä harrasta tätä ravintoloissa, mutta kaivoin äkkiä kameran laukusta ja räpsäisin kuvan ennen kuin ehdin tulla toisiin ajatuksiin;



Tee oli ihanaa, ja pienestä kannusta siitä riitti kaksi mukillista. Kuvassa vasemmalla näkyy muuten teemenua, joka esitteli 15 erilaista teetä erittäin suloiseen tyyliin. Nahkatuolissa oli leppoisa istua, ja lankkulattia, umpeenmuurattu takka sekä taulut seinällä hymyilyttivät. Yläkerrasta oli hyvä näkymä kadulle. Tarvitseeko enää sanoa että olin ihastunut jo ennen kuin ehdin maistaa ruokia?

Mutta kun kaikki nekin oli älyttömän hyviä! Saksanpähkinähilloke oli ihan päräyttävän upeaa. Leipä pehmeää, muhevaa ja niin hyvää... Söin kaikki neljä siivua juuston ja teen lomassa tyytyväisesti myhisten. Menin alakertaan maksamaan ja ostin samalla paketin samaa super-teetä mukaan.



Kulman takana oli värikäs, houkuttelevan oloinen suklaapuoti, johon astuin sisään. Ostin pieneen rasiaan ihania konvehteja, jotka aion nauttia myöhemmin kiitokseksi siitä, että selvisin ensimmäisen viikon hengissä töissä. On ollut melko uuvuttavaa ja kaikki niin uutta, iltaisin oon mennyt melkein joka päivä yhdeksältä nukkumaan.



Nyt ei muuta kuin vähän rentoutumista ennen elokuviin menemistä. Onneksi viikonloppu on vapaata!

Tammikuun katsaus

Sanotaanko näin että aika menee huimaa vauhtia! Joulu otti ja viuhahti ohi, tammikuun koulu on käyty ja nyt on alkanyt työssäoppiminen. Oon Englannissa Birminghamissa, mutta siitä joskus toiste, sillä tulin vasta eilen ja matkakommelluksia en jaksa vielä edes ajatella :D

Vähän hirvitti jättää Ulla kuudeksi viikoksi kotia kasvamaan! Kun tuun takas se taitaa olla jo melkoinen mörrimöykky. Tässä joitain kuvia kun yhtenä päivänä Nitan kanssa kuvattiin, ja Ulla halus ehdottomasti mukaan;



Vietin muuten kamalasti aikaa mehustaen ja tehden smoothieta tammikuussa. Siskolta saatu raw food-kirja innoitti kokeilemaan erilaisia mehuja (mm. kurkku-porkkana-persilja-sitruuna) sekä kokeilamaan omia. Lemppariksi nousi porkkana-appelsiini-omena ja ananas-appelsiini kookoksella! Mehustus takuulla jatkuu jahka kotia palataan!



Aamupaloilla oon sitten nauttinut nopeita smoothieta. Tässä esimerkiksi mustikka-boysenmarjasmoothie. Marjojen lisäksi karpalomehua sekä maustamatonta jogurttia, ja ei muuta kuin seos tasaiseksi.



Tässä taas siitä raw food-kirjasta. Vadelmia desi, yksi banaani, 2 dl omenamehua ja volá :) Surauttakaapa smoothien aamujen piristykseksi, voin sanoa että oli mun tammikuun aamujen luksuskohta!

Ja nyt ettei joku luulis että elän terveellisesti, on myönnettävä että ikävä kyllä oon tän kuun aikana vetänyt bisseäkin vaikka kuinka monen eestä, välillä on käynyt mielessä että lopettaisko koko homman. Toisaalta ainakaan vielä ei raski, onhan brittipubit testattava tässä joku päivä...

Birds & Bees!

En usko että päivä voi mennä huonosti, jos sen aloittaa tällä musiikkivideolla!



Tein aamupalaksi perunarieskoja, ja syötiin tuoretta ananasta! Nyt kouluun...

Hauskaa päivää kaikille =)

Cause you had a bad day...

Kuva sivulta i can read.

Hieman huono päivä - kotiin vihdoin kymmeneltä tullessa väsytti ja hieman ärsytti, mutta kaksi hölmöä karvakuonoa ja yksi luimisteleva kissa kyllä pelasti kyllä edes palasen illasta.

Kiireinen päivä. Ulkona varpaat paleltui lumen keskellä, vaikka mulla oli villasukatkin. Koulussa oli kaksi koetta ja ne meni yllättävän hyvin. Heti kun pääsin koulusa, ajettiin Nitan kanssa Ouluun kun mulla oli siellä haastattelu työssäoppimista varten. Turha reissu. Jostakin syystä tyyppi, jolle olin jättänyt soittopyynnän oli jostain keksinyt, että olen tarjoilijaopiskelija. Olin väärän ihmisen haastateltavana. Kun keittiömestaria ei voitu edes saada kiinni, teki mieli polkea jalkaa ja manata. No, soitan sitten huomenna hänelle ja toivon parasta. Silti, hukkareissu.

Ulkona on ihanasti lunta ja pakkasta ja toivon että se nyt vain säilyisi alla, mutta kyllä oli hermot kireällä tänään... Kun oltiin lähdössä kotiin, auton käsijarru oli jäätynyt ja meillä meni yli puoli tuntia ennen kuin rakkine saatiin turvallisesti käyntiin ja päästiin matkalle. Olin näytelmäharkoissa kymmentä vaille, kun näytös alkoi tasalta. Olihan se vähän stressaavaa, juu. Ei siinä onneksi ollut sen kummempaa.


Atte poltti koulukirjojaan, kun päätti ettei tarvitse niitä enää.

Aamulla taas normaalia aikaisempi herätys. Pitäisi pestä huomiseksi työvaatteet ja katsella joitain reseptejä, mutta anteeksi en nyt jaksa. Oon ihan puhki.

Sunnuntain lumipeuha

Koko viikonlopun on satanut lunta, ja aamulla herättyä lähdettiin Stellan ja Ullan kanssa ulos leikkimään ja kuvaamaan. Meno oli hurja ja vasta kun oltiin juostu väsyksiin, maltettiin levähtää. =)



Stella kantoi ulkoaan löytämäänsä roskaa suussa kuin parastakin saalista, ja Ulla yritti parhaansa mukaan saada herkkua itselleen. Ei onnistunut ;).

Leipomuksia vieraille

Ulla on melkoinen ihmismagneetti. Se on niin lutuinen ja pieni, että jokainen tykkää siitä; veljeni kaveritkin ovat vuorotellen pyörineet lattialla ja leikkineet pennun kanssa. Yhtenä päivänä Nita ja Terhi tulivat myös käymään, joten päätin leipaista muffineja kahvipöytään.



Muffinitaikinaan on ujutettu porkkanaa ja banaania. Kuorrutteen tein ranskankermasta, voista ja tomusokerista. Mentiin taas sillä periaatteella, että mitä kaapissa on, siitä tehdään. Ja hyviä tulikin, vaikka söinkin omani ilman kuorrutetta :).


Toisena päivänä Julia ja tämän koira Tove tulivat kylään. Ulla tuli hyvin toimeen Toven kanssa, kun taas Stella istui sohvalla ja mietti, että milloin tuo vieras tajuaisi lähteä ;). Sinä päivänä tein nopean ja helpon mustikkapain, ihanasta reseptistä, jonka olen äidiltäni oppinut.



Täyte:
½ l mustikoita
1 dl vettä
1 dl sokeria
vajaa ½ dl perunajauhoja

Mittaa täytteen aineet kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee ja kiehahtaa.

Taikina:

250 g voita
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Nypi voi vehnäjauhoihin. Lisää muut aineet ja sekoita taikinaksi. Painele puolet taikinasta piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä mustikkakiisseli päälle. Kaulitsi lopusta taikinasta kansi ja levitä piirakan päälle. Paista 200 'C 20-30 minuuttia. Tarjoile kerman/vaniljajäätelön kanssa.



Tove ja Ulla ottivat vähän lepoa leikkimisen jälkeen =). Kummatkin tytöt on muuten Kuva Lenitan lemmikkieläinkilpailussa mukana, katsokaa kuvia ja äänestäkää täältä!

Ruoka ja sen muuttuminen ammatiksi

(Julian ottama kuva!)

Kello lähenee kymmentä, ja koulukirjat ja monisteet huutavat vieressä, että niihin pitäisi tarttua, niihin pitäisi uppoutua ja käyttää vähän aikaa. Okei, olen vältellyt niitä mallikkaasti koko päivän. Ja koko edellisviikon. Huomenna on koe.

Yleisesti ottaen pidän opiskelusta, mutta voin suoraan sanoa että inhoan läksyjä. Olen äärimmäisen laiska niiden suhteen, enkä yleensä saa aikaan mitään. Useimpiin kokeisiin menen tuurilla tai kymmenen minuutin kertauksella aamulla samalla, kun syön aamupalaa. Sitä paitsi, jos joku kyselee motivaation perään, en ole nähnyt sitä aikoihin.

Koulussa tuijotan tietokoneen näyttöä ja selailen opinnäytetyöhöni liittyviä artikkeleita. Luonnostelen johdantoa, mutta kun teoriaosan pitäisi alkaa, huomaan miettiväni että mitä vittua tähän tulisi kirjoittaa. Aihe tuntui kiinnostavalta ja helpolta aluksi. Nyt tuskailen sen parissa, minkälaista kantaa voin edes ottaa tähän asiaan. Mistä kirjoittaa, kun ei itsekään täysin tiedä?

En oikeasti enää tiedä, miksi lähdin tälle alalle. Mitä ihmettä päässäni liikkui, kun laitoi hakemukset menemään? Mistä sain idean, että minusta voisi tulla ravintolakokki? Ihan oikeasti, en muista. Ensimmäinen vuosi meni kuitenkin opetellessa, mokaillessa, innostuessa. Toisena vuonna syttyi intohimo ja tiedonjano, välivuotena vietän harvinaisen vähän aikaa hellan ääressä. Käytin energiani muihin intohimoihin ja uusiin kokeiluihin. Yllättäen paluu kolmannelle luokalle oli epävarma. Tämä syksy onkin alkanut sellaisena on-off-suhteena ruokaan. Yhtenä päivänä jaksan intoilla vaikka mistä ja vaikka kuinka paljon, toisena mietin mitä perkeleen väliä sillä on, jos en muista ulkoa esimerkkiä sabayonin valmistukseen. Olkoonkin se kuinka helppo tahansa.

Hmm, joitain koulussa ottamiani kuvia alempana;



Muistan kun yksi entinen luokkalaiseni lopetti meidän koulussa, se sanoi että kun on sitä tärkeämpiäkin ammatteja kuin kokkina oleminen. Että kokin työ on itseasiassa turhaa. Itse en ollut samaa mieltä, ja myönnän että vähän loukkaannuin kommentista. Nyt kuitenkin ymmärrän täysin. Vaikka rakastankin ruokaa ja nautin sen kimpussa hääräämistä, välillä toivon olevani jossain muualla. Selaan työssäoppimispaikkoja ja mietin kuinka paljon ruoan kanssa jaksaa hifistellä, ja onko tosiaan sellaiset sanat kuin soufflee, demi-glace, rillette, consomme ja canapé oikeasti tuntemisen arvoisia nimityksiä.



Ja vaikka kuinka ihanaa taide onkin, haluaako ruoan esillepanoa venyttää niin pitkälle, että syntyy vaikutelma kuin Pablo Picasso ja René Redzepi olisivat käyneet saman lautasen kimppuun? Sallittakoon se Nomalle ja kymmenille muille überkivoille rafloille, mutta mun juttu? Eeeh...

Asia on eri sitten kun itse istun pöydässä asiakkaana ja saan nauttia ruoan maun lisäksi sen ulkonäöstä, mutta ehkä ruoka olisikin vain kiva harrastus?

Eli mitä helvettiä mä täällä teen? Kello on jo puoli yksitoista, ja nuo monisteet suorastaan kirkuvat jo huomiota. Voi kunpa mun ei tarvis osata mitään, ei ainakaan nyt. Olisi ihana vain käpertyä nukkumaan.