Ruoka ja sen muuttuminen ammatiksi

(Julian ottama kuva!)

Kello lähenee kymmentä, ja koulukirjat ja monisteet huutavat vieressä, että niihin pitäisi tarttua, niihin pitäisi uppoutua ja käyttää vähän aikaa. Okei, olen vältellyt niitä mallikkaasti koko päivän. Ja koko edellisviikon. Huomenna on koe.

Yleisesti ottaen pidän opiskelusta, mutta voin suoraan sanoa että inhoan läksyjä. Olen äärimmäisen laiska niiden suhteen, enkä yleensä saa aikaan mitään. Useimpiin kokeisiin menen tuurilla tai kymmenen minuutin kertauksella aamulla samalla, kun syön aamupalaa. Sitä paitsi, jos joku kyselee motivaation perään, en ole nähnyt sitä aikoihin.

Koulussa tuijotan tietokoneen näyttöä ja selailen opinnäytetyöhöni liittyviä artikkeleita. Luonnostelen johdantoa, mutta kun teoriaosan pitäisi alkaa, huomaan miettiväni että mitä vittua tähän tulisi kirjoittaa. Aihe tuntui kiinnostavalta ja helpolta aluksi. Nyt tuskailen sen parissa, minkälaista kantaa voin edes ottaa tähän asiaan. Mistä kirjoittaa, kun ei itsekään täysin tiedä?

En oikeasti enää tiedä, miksi lähdin tälle alalle. Mitä ihmettä päässäni liikkui, kun laitoi hakemukset menemään? Mistä sain idean, että minusta voisi tulla ravintolakokki? Ihan oikeasti, en muista. Ensimmäinen vuosi meni kuitenkin opetellessa, mokaillessa, innostuessa. Toisena vuonna syttyi intohimo ja tiedonjano, välivuotena vietän harvinaisen vähän aikaa hellan ääressä. Käytin energiani muihin intohimoihin ja uusiin kokeiluihin. Yllättäen paluu kolmannelle luokalle oli epävarma. Tämä syksy onkin alkanut sellaisena on-off-suhteena ruokaan. Yhtenä päivänä jaksan intoilla vaikka mistä ja vaikka kuinka paljon, toisena mietin mitä perkeleen väliä sillä on, jos en muista ulkoa esimerkkiä sabayonin valmistukseen. Olkoonkin se kuinka helppo tahansa.

Hmm, joitain koulussa ottamiani kuvia alempana;



Muistan kun yksi entinen luokkalaiseni lopetti meidän koulussa, se sanoi että kun on sitä tärkeämpiäkin ammatteja kuin kokkina oleminen. Että kokin työ on itseasiassa turhaa. Itse en ollut samaa mieltä, ja myönnän että vähän loukkaannuin kommentista. Nyt kuitenkin ymmärrän täysin. Vaikka rakastankin ruokaa ja nautin sen kimpussa hääräämistä, välillä toivon olevani jossain muualla. Selaan työssäoppimispaikkoja ja mietin kuinka paljon ruoan kanssa jaksaa hifistellä, ja onko tosiaan sellaiset sanat kuin soufflee, demi-glace, rillette, consomme ja canapé oikeasti tuntemisen arvoisia nimityksiä.



Ja vaikka kuinka ihanaa taide onkin, haluaako ruoan esillepanoa venyttää niin pitkälle, että syntyy vaikutelma kuin Pablo Picasso ja René Redzepi olisivat käyneet saman lautasen kimppuun? Sallittakoon se Nomalle ja kymmenille muille überkivoille rafloille, mutta mun juttu? Eeeh...

Asia on eri sitten kun itse istun pöydässä asiakkaana ja saan nauttia ruoan maun lisäksi sen ulkonäöstä, mutta ehkä ruoka olisikin vain kiva harrastus?

Eli mitä helvettiä mä täällä teen? Kello on jo puoli yksitoista, ja nuo monisteet suorastaan kirkuvat jo huomiota. Voi kunpa mun ei tarvis osata mitään, ei ainakaan nyt. Olisi ihana vain käpertyä nukkumaan.