sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Viikonlopun ihanuudet

Oma aika, kiireettömyys, rakkaat ihmiset, ruoanlaitto ja huoleton ajanvietto koiran kanssa. Siitä rakentuu täydellinen perusviikonloppu, jos minulta kysytään. Tässä kuvasatoa ynnä muuta toissaviikonlopulta, kun en aikaisemmin ehtinyt näitä päivittelemään. :)




Kaupan hyllyillä on jo hyvän aikaa notkunut kurpitsoita. Kesäkurpitsaa lukuunottamatta tämä kurpitsajuttu on mulle hieman tuntematon, joten ostin hieman sitä ja päätin vääntää kurpitsarisoton! Ohjeena käytin tämän blogin reseptiä, ihan hienoisesti muunnellen vain. Kurpitsa on sen verran mielenkiintoinen juttu, että pitää myöhemmin kokeilla jotain muutakin!







Meillä kasvaa vielä tosi paljon tomaatteja, joten kävin niistä osan poimimassa ja Aten kanssa tehtiin sitten tällaista ihanaa tommaattifocacciaa. Ohje on Jamie Oliverin, kirjasta Jamien keittiössä. Kirja on muutenkin pullollaan ihania reseptejä, mutta tätä päätin ensimmäisenä kokeilla. Harmi vain, että kohta pitää palauttaa tämäkin opus kirjastoon. Suunnitelmissa on kartuttaa omaa Oliver-kirjastoa enemmänkin, ne vaan on ihan hyvän intaisia, että hiljalleen vaan... Siihen asti kirjasto saa palvella muiden osien kassa :). Ohje menee näin yksinkertaisesti selitettynä: (seikkaperäisen leipomistyylin Jamien tapaan löydätte herran kirjoista)

Tomaattifocaccia

50 g tuoretta hiivaa
2 rkl hunajaa
6 dl lämmintä vettä
n. 1 kg vehnäjauhoja
1 rkl suolaa

600 g kirsikkatomaatteja
reilusti extra virgin - oliiviöljyä
1 kunnon kourallinen tuoretta basilikaa
merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria

Liota hiiva ja hunaja lämpöiseen veteen. Lisää suola ja jauhot, vaivaa, mätki ja painele taikinaa noin 5 minuutin verran, jotta sitko kehittyy. Leivo taikinasta pyöreä pallo, ja nosta kohotusalustalle. Tee pintaan kaksi syvää viiltoa - nämä edistävät taikinan kohoamista kaksinkertaisesti. Anna kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa peitettynä noin 40 minuuttia.

Kalttaa tomaatit, eli tee niiden pohjaan hellästi ristiviillot, yritä viiltää vain kuorta, äläkä hedälmälihaa. Pane tomaatit pieninä annoksina kiehuvaan veteen, kunnes näet kuoren halkeilevan hieman. Nosta tomatit kylmään veteen jäähtymään, jotta kypsyminen loppuu. Laita tomaatit kulhoon ja kaada päälle oliiviöljyä ja siirrä syrjään.

Ota taikina, mätki ilmat pihalle ja kauli jauhotetulla pöydällä siitä 2½ cm paksuinen levy. Nosta se leivinpaperilla päällystetylle pellille. Painele taikina pellin muotoiseksi. Kaada päälle tomaatit öljyineen ja ripottele perään basilika.

Painele sormilla taikinaan koloja, jotta se litistyy ja saa oikean muotonsa. Jujuna on, että koloihin tulee paistaessa pieniä oliiviöljyaltaita. Anna kohota taas kaksinkertaiseksi. Ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. Työnnä uuniin ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes leipä on kullanruskean rapeaa pinnalta. Tarvittaessa valuta lisää extra virginiä leivän päälle uunista ottamisen jälkeen.







Nyt on myös maissit poimittu. Stella on sen verran hullaantunut maisseihin, että juoksutin sitä niiden perässä hieman! Välillä pitää hupsutella =)! Lopulta Stella sai kiinni niiden lehdistä, mutta pidin huolen että itse maisseihin se ei saa hampaitaan upotettua!

2 kommenttia: