Karkuun vetelää kesää

Kesä on älyttömän hienoa aikaa tehdä vaikka mitä ja kaikkea, mutta tähän mennessä olen antanut sen valua hukkaan. Kun koulu loppui, olen herännyt itsepintaisesti jokainen päivä kello 9 aamulla ja ottanut päämääräkseni kirjoittaa niin paljon kuin mahdollista ennen kuin menen töihin. Todellisuudessa olen kuluttanut muutaman tunnin koirien kanssa touhuten, aurinkoa ottaen ja laiskasti suunnitellen tulevia tekstejä. Olen juonut aamulla lasillisen mehua ja toisinaan pitkin päivää jääteetä, ja syönyt vasta illalla töissä.

Syöminen on retuperällä. Liikuntaa en ole harrastanut aikoihin - ainoa asia, mikä minua on liikuttanut, on teatteriharkat ja niissä vähäinen pomppiminen.

Tässä on jotain mätää.

Veljeni ilmaisi keväällä että tästä on tulossa kaikkien aikojen kesä ja minä nyökyttelin ponnekkaasti päätäni. Vähänpä olen tehnyt sen eteen. Ja mitä kirjoittamiseen tulee, olen saanut aikaan yhden vaivaisen 7-sivuisen novellin, ja uskallan väittää, ettei se ole kovin hyvä saavutus. Rakastan kirjoittamista ja kun aikaa on, harjoittelen sitä mielelläni - nyt vain aivot ovat tuntuneet suurimman osan ajasta raskaalta, tahmaiselta puurolta.

Okei, tiedostan siis ongelmani. Nyt niitä pitäisi vain jaksaa lähteä ratkaisemaan sitä. Ajattelin aloittaa tekemällä pikkuveljeni toiveesta lasagnea lounaaksi (oikeaa ruokaa pitkästä aikaa). Kokatessa tuttuja ruokia on paljon aikaa ajatella ongelmaratkaisua ja sitä, kuinka saisi aikaiseksi aloitettua edes jotain.

En tahdo tästä kesästä tulevan ihan niin vetelä, kuin miltä se uhkaavasti nyt näyttää.